Toiviaiset

Suku Karjalan meren rantamilta



v p toiviainen lehti 
 


Viidentoista ensimmäisen toimintavuotensa jälkeen Toiviaisten sukuseura päätti arvonimestä suvunvanhin, joka myönnettäisiin seurassa pitkään toimineelle syntyperäiselle suvun jäsenelle tunnustukseksi. Sääntöihin sisällytettiin pykälä, jonka mukaan valittavan henkilön tulee olla 65 vuotta täyttänyt, toimintakykyinen ja suvun asioihin erityistä harrastusta tunteva ja sukukokouksen luottamusta nauttiva henkilö.

Suvunvanhin valitaan aina hänen eliniäkseen.
 
Toiviaisten suvunvanhin vuodesta 2017:

Veli-Pekka Toiviainen 
 

Keravalaislohjalainen pastori Veli-Pekka Toiviainen toimi Toiviaisten sukuseuran puheenjohtajana vuosina 1977–1985. Näihin vuosikymmeniin, jona Veli-Pekka oli poissa aktiivisesta roolista sukuseurassa, mahtui monenlaista toimintaa. Suurimman uransa hän teki kirkollisissa tehtävissä ulkomailla: Ruotsissa rovastikuntapappina, Espanjassa turisti- ja siirtolaispastorina vuosina 1988–1994, jälleen Ruotsissa Tukholman hiippakunnan hiippakuntapappina, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 2004, ja uudestaan turistipappina, tällä kertaa Kreikassa. Tänään rovasti niin Suomen ev.lut. kirkossa kuin Ruotsinkin kirkossa (Svenska kyrkan) elelee Hyvinkäällä vaimonsa Inkerin kanssa.

Veli-Pekalla on mittava kirjallinen tuotanto. Ensimmäinen teos ilmestyi jo vuonna 1968. Oman perheensä ja samalla karjalaisen heimon ja suomalaisten vaiheita laajemminkin hän on valottanut Karjala-trilogiassaan, jonka osat Rosoisen Suomen kasvatit, Kyl myö selvitää sekä Selvittiihä myö sittekii kattavat ajanjakson 1900- 1945.

Viimeiset uutiset ja muutokset sivuilla

Kirjaudu

Vierailijat

© 2009-2018 by GPIUTMD